Tapahtumia
Kaksosten päivänä 2.2. “Kaksoset – arjesta taidetta” valokuvanäyttelyn avajaiset klo 10 Kokkolan kaupungin kirjastossa. Tervetuloa! Näyttely on siis kaikille avoin ja siellä voi käydä ihastelemassa monikkojemme kuvia koko viikon ajan.
Olemme saaneet jo kuvia näyttelyämme varten, mutta vielä ehtii mukaan. Ehdoton takaraja kuvien lähettämiselle on su 22.1. 2012. Kuvan voi siis lähettää Jonna Heikkilän sähköpostiosoitteeseen heikkila.mpy@gmail.com. Kuva voi olla mistä tahansa monikkouteen liittyvästä asiasta. Näyttelyllähän haluamme tuoda esille monikkoperheiden arkea iloineen ja suruineen.
Tapahtumassa tullaan myös antamaan tunnustusta yhdelle Kokkolalaiselle liikkeelle, joka on huomioinut monikkoperheet toiminnassaan jollakin tavalla. Kaksosten päivän teemanahan tänä vuonna on Esteetön liikkuminen – huomio monikkoperheet asiakasryhmänä.
Kevään 2012 monikkoperhetapaamiset:
Järjestämme perhetapaamisia noin kerran kuukaudessa. Tapaamispaikkana on Tervanpolttajan päiväkoti, joten lapsilla on mahdollisuus leikkiä mukavassa ympäristössä aikuisten kahvitellessa ja rupatellessa.
Tapaamiset alkavat klo 17.00, päättyen noin klo 19.00.
Tervetuloa mukaan!
- ke 4.1.2012
- to 2.2.2012
- ma 5.3.2012
- ti 3.4.2012
- to 3.5.2012